Miten Crazy Town toimii?



Työ muuttuu. Itsenäistä asiantuntijatyötä tekevien määrä on kasvanut 50% vuosikymmenen aikana.

Työtehtävien ja -tapojen muutos vielä nopeampaa. Jatkuva oppiminen, osaamisen yhdistely ja yhteistyötaidot ovat onnistumisen edellytys. Nämä olivat ne syyt, miksi lähdimme yrittäjäpohjalta tekemään Crazy Townia. Rakennamme yhteisöjä, joissa opitaan ja luodaan uutta.




Mikko esittelee Crazy Townin idean





CRAZY TOWN -RESEPTIN VIISI AINEISOSAA




1. Kaikki osallistuvat yksilöinä


Crazy Townin yli 200 asiakkaaseen lukeutuu yksinyrittäjiä, mikroyrityksiä, startupeja sekä isoja yrityksiä. Mukaan mahtuu sekä konkareita että kokemattomia. Teemme yhteistyötä aluekehittäjien ja korkeakoulujen kanssa.

Emme keskity tiettyyn alaan tai ole vain aloittavien yritysten paikka.



Image


2. Autamme hyödyntämään yhteisöä


Crazy Town -yhteisövetäjät luovat yhteisön jäsenille edellytykset tutustua ja oppia yhdessä. He ovat jäsenten apuna eri asioissa.



Image


3. Yhteisö oppimisen apuna


Järjestämme kymmeniä tapahtumia ja koulutuksia. Sisällön tuottavat usein omat jäsenemme. Opit jatkuvasti uutta.

#kovassaseurassa naapuri on mentori. Satojen asiantuntijoiden yhteisössä on monenlaista osaamista ja yhteyksiä.



Image


4. Yhteisö tuo euroja liiketoimintaan


Kun jäsenet osallistuvat toimintaan sekä jakavat osaamista ja tarpeita keskenään, saavat he lisää kauppaa.

85% Crazy Townin jäsenistä tekee kaupallista yhteistyötä keskenään. Tämä tarkoittaa alihankintaa, yhteisiä asiakasprojekteja ja yhteisyrityksiä.



Image


5. Asiantuntijatyöhön sopivat tilat


Tilat taipuvat liikkuvaan työhön, tiimityöskentelyyn, tapaamisiin ja tapahtumiin. Yhdellä jäsenyydellä koko verkosto on käytettävissä.

Jäsen saa käyttöönsä tuhansien neliöiden edestä tilaa millä tahansa jäsenyydellä.



Image

NÄIN PÄÄSET MUKAAN


Liity jäseneksi johonkin olemassa olevista yhteisöistämme. Kysy lisää paikalliselta yhteisövetäjältä.


Käynnistä meidän kanssa uusi yhteisö tai liitä yhteisösi meidän verkostoomme. Kysy lisää Mikko Markkanen, 040 758 8712.


Konsultoimme sinua oman yhteisön käynnistämisessä, kumppanuuksissa ja yhteisöllisen kehittämisen parissa. Kysy lisää Mikko Korpela, 0400 499 242.



Sosiaalisessa mediassa #kovassaseurassa




CRAZY TOWN OY

Crazy Town on yhteisö, jossa teet yhteistyötä, opit uutta ja kasvatat liiketoimintaa. Olemme enemmän kuin vain toimitila.

Järjestämme myös koulutuksia ja teemme käytännön aluekehitystyötä. Tästä sekoituksesta syntyy mielenkiintoisia juttuja.

Katso tapahtumat >

Crazy Town -kokemuksia >



Crazy Town Jyväskylä

Väinönkatu 9 (käyntiosoite)
040 501 3204

Crazy Town Tampere

Rautatienkatu 21 B, 5. krs.
0400 788 674

Crazy Town Hämeenlinna
Raatihuoneenkatu 21-23
044 996 4728

Crazy Town Pori
Rautatienpuistokatu 7
045 183 9630



Tiimin yhteystiedot

Crazy Town sosiaalisessa mediassa #kovassaseurassa

Facebook

Instagram

LinkedIn

Twitter

Y-tunnus: 1880903-5

Verkkolaskut:
Verkkolaskuosoite: 003718809035
OVT-tunnus: 003718809035
Operaattori: OpusCapita Group Oy
Välittäjätunnus: 003710948874