Yhteisöjen ja verkostomaisesti tuotettujen palveluiden merkitys kasvaa jatkuvasti. Yhteisöissä toimivia organisaatioita tai ihmisiä ei kuitenkaan voi johtaa perinteisin tavoin. Osallistuminen on vapaaehtoista ja vastavuoroista.

Tässä kuvaan astuvat toimintaa luotsaavat ”yhteisömanagerit”. Heiltä vaaditaan yhteisen merkityksen ja suunnan asettamista sekä ihmisten välisen vuorovaikutuksen fasilitointia – kasvokkain ja verkossa. Yhteisömanageriakatemia-koulutusohjelma tarjoaa tähän tarpeeseen uusia työkaluja sekä mainion vertaisseuran.

Käynnistämme vuoden 2022 Yhteisömanageriakatemian helmikuussa – hae mukaan mielellään 14.1.2022 mennessä! Käsittelemme mattimyöhäisten hakemuksia vielä tämän jälkeenkin ohjelman aloitukseen saakka.

Yhteisömanageriakatemia on asiantuntijoille, joiden työpöydällä on aiheita kuten:

  • Yritysyhteisöjen, coworking-tilojen ja kiihdyttämöiden sekä vastaavien rakentaminen
  • Verkostomaisten yhteisöjen, yhteenliittymien ja ekosysteemien johtaminen
  • Yritysten yhteiskehittämisen ympäristöjen tai hankeverkostojen johtaminen
  • Vastuu verkoston tai yhteisön taloudellisesta kannattavuudesta

Opit muun muassa kuinka:

  • Rakentaa verkostolle yhteistä suuntaa
  • Fasiltoida ihmisten välistä vuorovaikutusta ja oppimista
  • Hankkia yhteisiä asiakkuuksia ja tuottaa palveluita verkostona
  • Pyörittää verkoston toimintaa taloudellisesti kestävällä pohjalla sekä tuottaa sen avulla lisäarvoa
  • Johtaa kumppanuuksia tunnistamalla erilaiset tarpeet, toiminta- ja ansaintamallit

Yhteisömanageriakatemian aikana suoritat omaan yhteisöön liittyvän kehittämisprojektin, jolla sovellat oppeja käytäntöön. Vertaisopit muiden osallistujien ja Crazy Townin -yhteisön kanssa.

Opiskelu onnistuu mainiosti työn ohessa ja pystyt hyödyntämään aiempaa osaamista

Yhteisömanageriakatemia toteutetaan työn ohessa tehtävänä oppisopimuskoulutuksena. Suoritat samalla Liiketoiminnan erikoisammattitutkinnon, jonka myöntää Hyria koulutus. Osallistumismaksu on 350 EUR + alv per opiskelija.

Mikäli osallistuisit koulutukseen ilman oppisopimusta, niin olethan yhteydessä!

LUE LISÄÄ: www.crazytown.fi/yhteisomanageriakatemia/

HAKEMINEN: Hakemus ei vielä velvoita sinua mihinkään, joten laita kuponki sisään jos asia vähänkin kiinnostaa! Käsittelemme hakemuksia saapumisjärjestyksessä. Hae tästä >>

YHTEYSTIEDOT

Jenna Kankaanpää
jenna.kankaanpaa@crazytown.fi
+358 44 996 4728

Sini Lehikoinen
sini.lehikoinen@hyria.fi
+358 50 435 6584