TIEDOTE:

Crazy Town Oy on tehnyt esisopimuksen sijoittumisestaan uudelle Hippokselle osaksi Liikunnan Tietotalo-konseptia. Crazy Town on jyväskyläläislähtöinen yritys, jonka liikeideana on luoda asiantuntijayrityksille yhteisöllinen ja innovatiivinen toimintaympäristö yhteisömanagerien johdolla.

– Olemme yhdessä oppimisen ja kehittymisen ammattilaisyritys. Hippos2020:n kokonaisuuteen lähdemme liikunnan ja hyvinvoinnin teemalla eli kyseessä on ensimmäinen selvästi teemallinen toimintamallimme, sanoo Crazy Town Oy:n toimitusjohtaja Mikko Markkanen.

Crazy Townia kiinnostaa Hippokselle syntyvä ekosysteemi. Yhtiö hakee roolia mm. ekosysteemin tutkimuksen, koulutuksen ja yrityselämän yhdistämisestä. Crazy Town vetää tälläkin hetkellä Hippoksen alueen kaupallisen toiminnan kehittämiseen liittyvää Hippos2020 Challenge -haastekampanjaa, jossa yritykset, startupit, opiskelijat ja yrittäjyydestä kiinnostuneet kutsutaan ratkaisemaan valmiiksi määritettyjä haasteita.

Uusi mielenkiintoinen kulma on luoda yhteisö, jossa urheiluseuratoiminnan edellytyksiä voidaan parantaa esimerkiksi tuotteistamisen, markkinoinnin, rahoituksen hankkimisen ja asiakkaiden osallistamisen avulla.

– Meitä kiinnostaa auttaa yhdessä oppimisen ja kehittämisen avulla niukilla voimavaroilla toimivia seuroja. Homma voi lähteä käyntiin ihan työpisteiden järjestämisestä lähtien, kertoo Mikko Markkanen.

Crazy Townissa toimii Jyväskylässä tällä hetkellä noin 50 yritystä, joissa työskentelee yli sata asiantuntijaa. Yhtiö on laajentanut toimintaansa Tampereelle ja Hämeenlinnaan ja laajeneminen jatkuu.

– Jyväskylässä muutamme lähiaikoina uusiin tiloihin kaupungin keskustaan. Hippokselle rakentuu tulevaisuudessa toinen Jyväskylän toimintaympäristömme, joka on siis ensi kertaa yhtiömme historiassa teemoitettu ympäristö, valottaa Mikko Markkanen.

Hippos2020 on Pohjoismaiden suurin sisäliikuntakeskus, johon rakentuu liikuntatilojen lisäksi merkittävä liikunnan ja hyvinvoinnin osaamiskeskus sisältäen alan huippututkimusta ja koulutusta, vahvaa liikunnan ja hyvinvoinnin yritystoimintaa, mittavat tukipalvelut erikoisliikkeistä päivittäistavarakauppaan, majoituspalveluihin ja ravintolatoimintaan. Hippokselle toimii yli 100 urheiluseuraa ja mukana on yli 20 urheilulajia. Hippos2020 tavoittelee 5 miljoonaa käyntikertaa vuosittain.