Crazy Town on valittu Hämeenlinnan kaupungin yrittäjyysaloitteen Linkroomin operaattoriksi vuodelle 2018. 

TIEDOTE: UUSIA YRITYKSIÄ HÄMEENLINNAN LINKROOMIN AVULLA
Julkaisuvapaa 19.1.2018

Hämeenlinnan kaupunki panostaa valtuustokaudella 2017-2021 yrittäjyyden edistämiseen ja jakaa yhteistyökumppaneidensa kanssa hyville ideoille taustavoimaa ja pientä apurahaa. Yrittäjyyttä edistävä yhteistyöaloite toimii nimellä Linkroom, www.linkroom.cafe.

Tavoitteena on kannustaa uusien yritysten käynnistämistä ja olemassa olevien yritysten kasvua. Tavoitteen toteuttamiseksi käynnistettiin Törmäyttämön valmistelu yhdessä Linnan kehityksen, Crazy Townin ja oppilaitosten kanssa. Työn edetessä opiskelijoiden ideoinnin jälkeen Törmäyttämö sai nimen Linkroom.

Linkroom on suunnattu kaikille idearikkaille tahoille. Sinulla voi olla jo yritys, mutta uusi ideasi kehittää liiketoimintaasi. Tai sinulla voi olla vain idea, etkä vielä tiedä, kuinka edetä asian kanssa.

Linkroom tuo yrityksiä, ideoita, tekijöitä ja palveluita yhteen

Linkroomin tavoitteena on, että uudet ideat pääsevät lentoon ja uutta liiketoimintaa syntyy. Hämeenlinnan kaupunki tarjoaa myös rahallista tukea Linkroom-stipendeinä hyville ideoille. Tuettavan toiminnan on tarkoitus madaltaa kynnystä kokeilla uutta yritysideaa tai kasvun kannalta merkittävää avausta.

Avustuksella voi maksaa esimerkiksi palkkion, palveluita tai muuta vastaavaa, mitä hakija tarvitsee onnistuakseen. Raadin hyväksymä idea saa 500 euron stipendin heti käytettäväkseen. Idean ja liiketoiminnan kasvaessa avustusta on mahdollisuus hakea lisää aina 2000 euroon asti.

Stipendin hyödyntämisessä neuvoja antavat ja eteenpäin ohjaavat projektin asiantuntijat. Stipendiä voi hakea Linkroomin sivulta, josta löytyvät myös tarkemmat ohjeet: www.linkroom.cafe

Ensimmäiset ideat lentoon Hämeenlinnan syntymäpäivänä 19.1.2018

Hämeenlinnan kaupunki ja Crazy Town Oy jakavat Linkroomin ensimmäiset ideastipendit perjantaina 19.1.2018 klo 9 Crazy Townin 1-vuotissynttäreillä, osoitteessa Viipurintie 4. Samana päivänä juhlistetaan myös 379-vuotiasta Hämeenlinnan kaupunkia.

Tapahtumassa neljä yritystä pitchaavat yleisölle ja raadille oman ideansa, minkä jälkeen avustukset luovutetaan. Mukaan valitut yritykset ovat Taitekohta Oy, ÄrräTreeni, Citylaturi ja VOLO.

Tervetuloa mukaan avaamaan upea yhteistyöprojekti yrittäjyyden edistämiseksi! Tehdään yhdessä enemmän!

LISÄTIETOJA

Markku Rimpelä

Strategiajohtaja
Hämeenlinnan kaupunki
markku.rimpela@hameenlinna.fi
0400 712219

Petra Pulkkinen
Yhteisömanageri
Crazy Town Oy
petra.pulkkinen@crazytown.fi
050 535 2776