Oletko pendelöijä, etätyöläinen tai jotain siltä väliltä? Lue Mirvan kokemus Parkissa työskentelystä

Mirva työskentelee Helsingin kaupungin taloushallintopalveluiden viestintäpäällikkönä. Hän on nyt tehnyt kaksi vuotta töitä Hämeenlinnassa kotoa käsin ja nyt oli jo korkea aika maisemanvaihdokselle.

Mirva otti Crazy Townin liikkuvan jäsenyyden, jolla hän sai käyttöönsä yhteiset tilat, neuvotteluhuoneet ja yhteisön ympärilleen. Jäsenyyden avulla hänen tavoitteenaan oli saada arkeen uutta iloa ja potkua. Parkissa se on onnistunut ja maisemanvaihdos on ollut hyvin piristävää. Sijainnista on ollut hyötyä muillakin osa-alueilla. Keskustassa palvelut ovat lähellä, ja esimerkiksi lounaalle on paljon enemmän vaihtoehtoja kuin kotona. Töiden jälkeen hänen on myös helppo siirtyä läheiseen liikuntaharrastukseensa.

Parkki on siis ollut Mirvalle enemmän kuin työtila. Se on erottanut kotia ja vapaa-aikaa työajasta sekä kasvattanut henkistä hyvinvointia.

Jäsenyyttä harkitsevalle Mirva suosittelee ehdottomasti kokeilemaan. Alkuun voi tehdä esimerkiksi kuukauden sopimuksen, jos haluaa kokeilla miten Parkki voisi parantaa omia työoloja. Mirva on kokenut olonsa hyvin tervetulleeksi yhteisöön ja on ollut ihanaa, kun on mukavia ihmisiä ympärillä keitä tervehtiä ja jutella.

Kiinnostuitko jäsenyydestä? Tarvitseko yrityksellesi toimitiloja?

Ota yhteyttä yhteisömanageri Jenna Kankaanpäähän
0449964728
jenna.kankaanpaa@crazytown.fi