Suomen vanhin ja erilaisin yritysten yhteisö hakee uutta toimitusjohtajan johtamaan arkea ja nykyistä liiketoimintaa, jolla luodaan kasvulle kivijalka. Haku on auki 24.10.2021 saakka.


Mikon terveiset hakijoille

Viiden vuoden aikana yritys on kasvanut lähes nollasta reilun kahden miljoonan ja yli 400 jäsenyrityksen kokoluokkaan.Aikaisemmin CT-yhteisöön kuului pääosin vain yksinyrittäjiä ja mikroyrityksiä. Nyt mukana on myös startupeja, teollisuusyrityksiä ja NASDAQ-jättejä. Kasvaneesta koosta huolimatta edelleen 85% yrityksistä tekee kaupallista yhteistyötä keskenään. Korona-aikana säilytimme asiakkaat sekä kehitimme digitaalisen työkalut yhteisöjen arjen pyörittämiseen ja laajentamiseen.

Meidät on aina tehnyt ainutlaatuiseksi panostus yhteisön rakentamiseen ja oppimiseen. Toteutamme vuosittain yli 200 tapahtumaa ja 10 valmennusohjelmaa osaamisen kehittämiseksi. Kytkemme yhteisön osaksi korkeakouluja ja ekosysteemejä 50 innovaatiotapahtumalla Suomessa ja maailmalla. Kansainvälisen palveluviennin osuus on lähes neljännesmiljoona vuosittain ja kasvaa.

Tavoite on tehdä seuraava harppaus lähivuosien aikana – täydentää omistuspohjaa / hakea uusia rahoitusväyliä, laajentaa verkostoa uusiin kaupunkeihin Suomessa ja Itämeren alueella sekä tarjota monipuolisempia koulutus- ja projektipalveluita jäsenten kasvun avuksi.

Jotta tähän päästään, CT tarvitsee uuden toimitusjohtajan johtamaan arkea ja nykyistä liiketoimintaa, jolla luodaan kasvulle kivijalka. Tällöin nykyinen toimitusjohtaja-yrittäjä Mikko keskittyy uusiin avauksiin ja tuotekehitykseen.

Uuden toimitusjohtajan työpöydälle tulevat asiat kuten:

  • tiimin johtaminen
  • tavoitteiden ja talouden johtaminen
  • tehokkaat prosessit ja hyvä hallinto

Yrityksen liiketoiminnassa yhdistyvät tila-, koulutus- ja innovaatiopalvelut sekä kasvavissa määrin myös digitaaliset palvelut. Kokemus jostakin näistä ja soveltuva korkeakoulututkinto ovat paikallaan! Työssä tarvitaan suomen ja englannin erinomaista hallintaa sekä viestintätaitoja eri kanavassa. Fyysisen sijaintipaikan olisi hyvä olla Jyväskylässä tai Tampereella. Työhön sisältyy ajoittaista matkustamista nykyisten ja tulevien CT-kaupunkien välillä. Uusi toimitusjohtaja saa tuekseen 15 hengen loistavan tiimin.

Aikaisempien näyttöjen ja yrittäjämäisen asenteen lisäksi arvostamme totta kai myös resursseja ja kontakteja, jotka voit tuoda mukanasi.

Haku on auki 24.10.2021 asti.

Jos koet, että homma kiinnostaa, niin laita vapaamuotoinen hakemus liitteineen osoitteeseen rekry@crazytown.fi deadlineen mennessä.

Emme ole se perinteisin yritys, joten olemme avoimia erilaisille ajatuksille ja tuoreille näkökulmille.

Lisäkysymykset: Lähetä kysymykset rekry@crazytown.fi niin katsotaan aika / kanava käydä ne läpi.

Crazy Town lyhyesti

  • Suomen vanhin, erilaisin ja vahvin yhteisöllinen työympäristö, joka säilytti asiakkaat ja kasvatti liiketoimintaa keskellä koronapandemiaa
  • Vuoden 2020 liikevaihto 2,05 MEUR
  • Neljä kaupunkia ja 400 jäsenyritystä yksinyrittäjistä ja startupeista NASDAQ-listattuihin pörssiyhtiöihin
  • Sisältö ja oppiminen: Vuosittain yli 200 tapahtumaa, 5-7 koulutusohjelmaa and 50 innovaatiotapahtumaa
  • Valmiit digitaaliset työkalut ja malli yhteisön arjen pyörittämiseen, joiden avulla voimme laajentaa uusiin kaupunkeihin operointi tai franchising-pohjaisesti