Tiedote 28.3.2018

Lisää panoksia osaamisen kehittämiseen ja yritysten kasvun tukeen

Jyväskylän ydinkeskusta saa uuden yrityskeskittymän, kun jyväskyläläinen asiantuntijayritysten yhteisö Crazy Town muuttaa entisen Anttilan tiloihin. Uusiin tiloihin ajaa reipas kasvu: moni nykyisestä Jyväskylän yksikön 45 jäsenyrityksestä kasvaa ja uusia tulijoitakin on jonotuslistalla jo parikymmentä. Tulevat 2000 m2: n tilat mahdollistavat toiminnan jopa 150 yritykselle ja yli 300 henkilölle.

Muuttamaan päästään loppukesällä, kunhan mittava remontti saadaan valmiiksi. Tiloihin tulee monimuotoisia työtiloja, tapahtumatila sekä koulutus- ja neuvottelutiloja. Lähivuosien tähtäimessä on myös Crazy Town -yksikkö Hippoksen osaamiskeskittymään. Lisäksi Crazy Townilla on yksiköt Tampereella ja Hämeenlinnassa, joissa yrityksiä on yhteensä yli sata.

Crazy Town testaa uudenlaisia työelämän malleja

Crazy Town Oy:n toimitusjohtaja Mikko Markkanen kertoo, että myös jäsenpalveluja ja toimintamallia uudistetaan. Yhteisö tarjoaa jatkossa erittäin monipuoliset palvelut kasvuun, henkilöstön kehittämiseen ja verkostoitumiseen. Sen mahdollistavat kumppanuudet korkeakoulujen sekä esimerkiksi yhdysvaltalaisen The Vault -verkoston kanssa, jonka myötä Crazy Town -jäsenet pääsevät osaksi San Franciscon, Norjan ja Etelä-Korean markkinoita ja sijoittajayhteisöjä.

– Osaamisen kehittämiseen panostetaan jatkossa entistä voimakkaammin. Haluamme olla kantamassa yhteiskunnallista vastuuta työelämän muutoksissa, jotka heijastuvat koulutukseen mitä suurimmissa määrin. Osaamisen kehittämisen tarpeet muuttuvat hurjaa vauhtia, eivätkä tutkintoihin perustuvat mallit eivät enää toimi. Yritysten rooli koulutusprosessissa korostuu. Haluamme sukeltaa tähän maailmaan ja olla luomassa siihen uudenlaisia malleja.

Kokenut sarjayrittäjä Juha Harju tiimeineen, on tehnyt Crazy Townista kotipesän kahdelle yritykselleen. Harju kokee, että Crazy Town mahdollistaa erilaisten ja eri vaiheissa olevien yritysten ja osaajien sekä muiden toimijoiden luontevan kohtaamisen. Näistä kohtaamisista voi syntyä uusia yrityksiä, työpaikkoja tai muuten lisää osaamista. Crazy Townin vahvuus on Harjun mielestä se, että jäsenyritykset ovat heterogeeninen joukko, eikä esimerkiksi pelkistä start-up-yrityksistä koostuva yhteisö.

– Tämä on loppujen lopuksi kokeneiden yritysten paikka. Mukana on kuitenkin myös hyvä määrä aloittavia yrityksiä. Ne jotka on kokemattomia, hyötyvät valtavasti ympärillä olevasta kokemuksesta ja kokeneet saavat puolestaan mahdollisuuden uudistua, Harju sanoo.

Hyötyjä joustavuudesta ja eri alojen ristiinpölyttämisestä

Yksi voimakkaimmin kasvaneista Crazy Townin jäsenyrityksistä on pohjoismaiden johtava Bitcoin-palveluntarjoaja Prasos Oy. Tällä hetkellä noin 20 henkilöä työllistävä Prasos viihtyy Crazy Townilla muun muassa joustavien tilojen vuoksi.

– Tilan tarpeemme vaihtelee, sillä moni tekee osittain etätyötä. Olemme hyödyntäneet Jyväskylän tilojen lisäksi paljon myös muissa kaupungeissa käytettävissä olevia tiloja, kaupallinen johtaja Heidi Hurskainen Prasos Oy:stä kertoo.

Crazy Town soveltuu kasvu- ja kehittymishaluisille yrityksille, jotka haluavat oppia vertaisilta ja jakaa myös omaa osaamistaan. Tietotyö, paikkariippumattomuus ja asiantuntijapalvelu yhdistävät toimijoita tavalla tai toisella, mutta toimialoja ja toimintamuotoja on monia.

– Haluamme rakentaa monimuotoista yhteisöä, jossa erilaisia asiantuntijoita törmäyttämällä tapahtuu oppimista ja syntyy uutta bisnestä. Kun ”teollisuustyypit ja huuhaa-humanistit” löytävät yhteisen sävelen, lopputulos ei voi olla kuin loistava, Markkanen virnistää.

 

Lisätiedot:

Crazy Town Oy
Mikko Markkanen, toimitusjohtaja
Puh. 040 758 8712
mikko.markkanen@crazytown.fi
www.crazytown.fi