Marko Laiho, Headai, antaa katsauksen tekoälyn historiasta. Miksi tekoäly on niin pinnalla nyt? Mitkä ovat syyt ja seuraukset?

Vaikka tekoäly on isosti pinnalla juuri nyt, sen juuret juontavat antiikin aikoihin asti. Marko Laiho valottaa tekoälyn historian mielenkiintoisia käänteitä ja nostaa näkyviin syitä, jotka ovat nostaneet tekoälyn pinnalle meidän aikanamme.

Esitys on hyvin yleisellä tasolla, eikä vaadi kuulijalta teknologista osaamista.

Marko Laiho on pitkän linjan teknologia-asiantuntija ja yrittäjä. Hän on toiminut yritysten, teknologian, kulttuurien ja sisällön parissa niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Tekoälyyn keskittyvää Headai:ta Laiho on luotsannut yhdessä Harri Ketamon ja Antti Koiviston kanssa vuodesta 2015.

Headai on vuonna 2015 perustettu, tekoälyä ja avointa dataa hyödyntävä data-analytiikkaan keskittyvä yritys, joka kehittää omaa tekoälyä helpottaakseen asiakkaiden datavetoista päätöksentekoa monilla alueilla, kuten työn, tekijöiden ja osaamisen kohtaamisen ison yhtälön ratkaisemisessa.

Asiakkaiden joukossa muun muassa yrityksiä ja ministeriöitä. Headai palkittiin syksyllä 2017 Sitran Ratkaisu 100 -innovaatiokilpailussa, jossa etsittiin ratkaisuja osaamisen parempaan tunnistamiseen ja hyödyntämiseen entistä kansainvälisemmässä maailmassa. Headai toimii Porissa Crazy Townilla, ja on sen isoimpia jäsenyrityksiä.

Ilmoittauduthan tapahtumaan, jotta osaamme varata oikean määrän tarjottavaa. Laihon puheenvuoron jälkeen sinulla on mahdollisuus tutustua Crazy Townin tiloihin yhteisövetäjien johdolla.

Tervetuloa!

AIKA 6.3.2020 klo 9
PAIKKA Crazy Town Pori, Rautatienpuistokatu 7, Pori
LISÄTIETOA Kati Fager, kati.fager@crazytown.fi, 040 5769 010