Pilven edut haltuun, fiksut integraatiot, SaaS-sovellukset – nämä tarjoaa Skillwell

Skillwell on Crazy Town Jyväskylässä majaa pitävä ohjelmisto- ja AWS-asiantuntija. Skillwellin CEO Harri Ilvonen kertoi kuulumisista Jyväskylän yhteisövetäjä Siljalle.

Mitä teille Skillwellillä kuuluu ja minkälaisten asiakasprojektien parissa parhaillaan työskentelette?

Kiitos kysymästä – kohtuullisen hyvää kuuluu. Meidän nykyiset asiakasprojektit jakaantuvat pääsääntöisesti kahteen kategoriaan. Autamme asiakkaitamme pilveen siirtymisen kaikissa vaiheissa aina suunnittelusta jatkuvaan kehitykseen ja operointiin

Esimerkiksi Matkahuoltoa olemme auttaneet tässä siirtymässä jo pidemmän aikaan. Toisen puolen tekemistä muodostaa, että rakennamme asiakkaille SaaS tyyppisiä palveluita. Tähän meillä on omat vakioidut teknologiat ja käytännöt, jotka tehostavat palveluiden rakentamista & käyttöönottoa.

Teillä on tiimi mukavasti kasvanut viime aikoina ja muutitte isoon 10-hengen tiimihuoneeseen, miten olette viihtyneet siellä ja mikä on onnistuneen kasvun takana?

Kyllä olemme muuttaneet uuteen tilaan. Ennen muuttoa pohdimme, että pitäisikö ottaa kaksi erillistä huonetta ja vai yksi isompi huone. Päädyimme yhteen tiimihuoneeseen, joka tuntuu olleen meille oikea ratkaisu. Täytyy vielä mainita, että olemme viihtyneet hienosti alakerran uusissa tiloissa. Kiitos teille onnistuneista tiloista!

Yksi avaintekijä nykytilassa on keskittyminen eritysesti AWS:ään pohjautuvaan tekemiseen. Oleellisesti tähän liittyy myös se, että NPS asiakaskyselyiden pohjalta olemme myös onnistuneet saavuttamaan asiakkaidemme luottamuksen. Kaikki asiakkaamme ovat halukkaita suosittelemaan meitä !

Minkälaisia yrityksiä ja asiantuntijoita haluaisitte Crazy Townille?

Teemme tällä hetkellä yhteistyötä 3-4 CT:llä toimivan yrityksen kanssa. Itse koen, että mitä laajempi on yrityksen kirjo niin sen parempi.

Bonus: vapaa sana

CT:llä tavataan ja Skillwell tiimin löytää huoneesta 1046!

>> Crazy Town Jyväskylästä lisää täällä >>