Etäyhteisövetäjä tarjoaa virtuaalijalluja ja etäaamukahveja!

Crazy Townin työntekijät yhteisövetäjä Jenna Kankaanpää ja tuottaja Annika Kartano

Crazy Townilla korona-pandemian mukanaan tuomia muutoksia tervehdittiin yhtä kummissaan kuin monessa muussakin yrityksessä. Varsin nopeasti kuitenkin punottiin taistelusuunnitelma, laitettiin tavoitteet jiiriin ja todettiin, että jäsenet ovat prioriteettilistalla ykkösenä oli tilanne mikä tahansa. Tästä käynnistyi tapahtumaketju, jonka seurauksena CT:n yhteisö on omaksunut nipun uusia toimintamalleja ja muuttanut verkkoon.

Etäyhteisövetäjä vastaa arjen haasteisiin

Vaikka lähikontaktit ovat tällä hetkellä likimain nollassa, on jäsenillä edelleen yrityksen arki pyöritettävänä ja poikkeuksellisina aikoina myös kysymyksiä ja haasteita voi olla enemmän. Tähän kysyntään vastaa etäyhteisömanagerin päivystys, joka palvelee jäseniämme aina maanantaisin klo 12-14. Etämanagerin kanssa voi pallotella ideoita, tsekata arkipäivän asioita tai rupatella muuten vain elämästä ja työn tekemisestä. Crazy Townin muita etäpalveluita ovat mm. kaksi kertaa viikossa järjestettävät liikuntatuokiot, yrittäjien takkatulet sekä etäaamukahvit. Eipä ole unohdettu sitä CT:n legendaarisintakaan perinnettä, nimittäin virtuaalijallut juodaan viikon päätteeksi perjantaisin klo 14!

Tänä keskiviikkona 1.4.2020 yrittäjien takkatuli -tuokiossa mukana on Tampereen Crazy Townin jäsen Veikko Törrönen. Hän tituleeraa itseään tuotekehittäjäksi universumin armosta. Hän keskustelee Mikko Markkasen ja muiden jäsenten kanssa miten nopeasti luoda uusia tuotteita ja testata niitä. Jäsenet löytävät liittymisohjeet viikkokirjeistään.

Yhdessä vahvempina eteenpäin! #kovassaseurassa

–  –  –
Haluatko mukaan yhteisöön? Tarvitsetko etätyöskentely tueksi rauhallista työtilaa?  Ota yhteyttä paikalliseen yhteisövetäjään, tule tutustumaan (etänä tai fyysisesti) ja keskustellaan lisää!