Yhteisöjen rakentaminen

Hyödynnä Crazy Townin yli 20-vuotinen kokemus yhteisöjen rakentamisesta, operoinnista sekä yhteisöammattilaisten kouluttamisesta.

Kysy lisää

Yhteisöjen merkitys kasvaa, mutta niissä toimivia organisaatioita tai ihmisiä ei voi johtaa perinteisin tavoin

Maailma tarvitsee yhteisöammattilaisia!

Hoidettu ja hyvinpidelty yhteisö kasvaa, oppii yhdessä ja voi hyvin. Tällaisessa yhteisössä kukoistaa luottamus ja uusia alkuja sekä ideoita syntyy helposti. Opitaan kokeilemalla, innostutaan herkästi ja jaetaan tietoa. Tällainen yhteisö syntyy kuitenkin vain harvoin itsestään. Kukoistavan yhteisön puutarhurina toimii yhteisövetäjä.

Meillä Crazy Townilla tämä tiedetään ja tähän uskotaan, siksi yhteisövetäjän rooli on meillä korvaamaton. Uskomme myös siihen, että sitä mukaan kun kaikki työ muuttuu hiljalleen yhteisötyöksi, tarvitaan näitä yhteisöjen ammattilaisia aina vain enemmän. Koska olemme löytäneet tämän voittavan reseptin, haluamme jakaa oppimaamme myös muille. Siksi Crazy Townilla koulutetaan kymmeniä yhteisöjen ammattilaisia vuosittain. Lisäksi konsultoimme erilaisia yhteisöjä onnistumaan paremmin omassa työssään.

Yhteisömanageriakatemia-ohjelmat

Tarinoita yhteisöjen rakentamisesta

Jenna ja Kati kertovat lisää yhteisöjen rakentamisesta

Varaa aika tapaamiselle tai ota yhteyttä.

Lähettämällä tämän lomakkeen osoitat antavasi markkinointiluvan ja hyväksyt tietosuojaselosteemme.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Jenna Kankaanpää

Community Specialist

Kati Fager

Community Manager, Pori