TIEDOTE: Yritysten yhteisö Crazy Town laajentaa kahden rekrytoinnin vauhdittamana
Julkaisuvapaa heti

Yhä useampi suomalainen tekee asiantuntijatyötä freelancerinä, kevytyrittäjänä, yksinyrittäjänä tai mikroyrityksessä. Tämä joukko organisoi työnsä projektimaisesti, jakaen osaamista sekä voimavaroja. Tarve työkavereille ja -yhteisölle eivät kuitenkaan katoa mihinkään. Crazy Town Oy vastaa kysyntään tarjoamalla asiantuntijatyön tekjiöille yhteisön ja tilan, jonka avulla yritykset voivat kasvaa ja tehdä liiketoimintaa yhdessä.

Uusimman Hämeenlinnan yksikön avajaisia vietetään pe 20.1.2017, mutta samaan aikaan suuntaamme katseet kohti tulevaa kahden rekrytoinnin myötä.

Crazy Town Tampereen yhteisön vetäjänä sekä yrityksen myyntijohtajana aloittaa Timo Lahti (MBA). Hänen vetovastuullaan on Tampereen yhteisön käynnistäminen sekä toiminnan laajentaminen uusille paikkakunnille ja korkeakoulukampuksille. Aikaisemmassa työssään Timo on perustanut Suomessa useita yrityskeskuksia ja auttanut niissä toimivia yrityksiä kasvattamaan liiketoimintaansa. Hänellä on 20 vuoden kokemus digitaalisen liiketoiminnan kehitystehtävistä.

Crazy Town Jyväskylän uutena yhteisön vetäjänä aloittaa Heidi Länsisalmi (KTM), joka hyppää maailmanympärysmatkalle lähtevän edeltäjän Petri Widgrenin saappaisiin. Heidi on luovien organisaatioiden ja yrityskulttuurin ymmärtäjä, joka on muun muassa aikaisemmin ollut Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykesissä. Heidi saa vastuulleen hyvässä iskussa olevan Jyväskylän yhteisön, joka on kasvanut yli 100 asiantuntijaan ja 50 jäsenyritykseen vuonna 2015 tehdyn uudelleenlanseerauksen jälkeen.

Tervetuloa tiimiin!

TIETOA:

– Täysin yksityisrahoitteinen Crazy Town Oy on Suomessa ja kansainvälisesti vanhimpia edelleen toiminnassa olevia yhteisöllisiä työtiloja – perustettu Jyväskylässä vuonna 2003.

– Crazy Townin jäsenet saavat huippuluokan toimitilan lisäksi sparrausta, kumppaneita, ammatillisia verkostoja, yhteisöllistä työskentelyä, työkavereita ja uusia asiakkuuksia.

– Nykyään Crazy Town on yli 100 hengen ja 50 yrityksen työyhteisö, jolla on kaksi toimivaa yksikköä: Jyväskylä ja Hämeenlinna (2016). Tampere aukeaa vuoden 2017 aikana.

– Yhteisön jäsenyritysten liikevaihto on keskimäärin 300 000 euroa. 93% heistä on kasvuhaluisia. Yli puoli vuotta Crazy Townilla olleista yrityksistä yhteistyötä toisen Crazy Town -jäsenen kanssa tekee 85%. Jäsenten keski-ikä on lähempänä 40 vuotta kuin 20.

YHTEYSTIEDOT:

Mikko Markkanen
Toimitusjohtaja, Crazy Town Oy
040 758 8712, mikko.markkanen@crazytown.fi

Timo Lahti
Yhteisön vetäjä, Crazy Town Tampere / Myyntijohtaja, Crazy Town Oy
0400 788 674, timo.lahti@crazytown.fi

www.crazytown.fi
#CTheimo