Crazy Town on asiantuntijoiden yhteisö, jonka jäsenet oppivat, jakavat osaamista ja saavuttavat yhdessä enemmän. Yhteinen kulttuuri on taannut sen, että ihmisten on turvallista ja helppoa yrittää yhdessä, saada tukea kasvuun ja auttaa samalla muita menestymään. 85% jäsenistämme on tehnyt kaupallista yhteistyötä keskenään.

Tähän asti toiminta on ollut paikallisiin yhteisöihin sidottua.  Yhteisön kasvu, mutta nyt myös koronaviruksen aiheuttama tilanne pistivät meidät nopeuttamaan yhteisön digiloikkaa.

Tarvitsimme alustan, joka olisi yhteisön asiantuntijoille paikka

– tarjota sekä jakaa osaamista
– oppia yhdessä, tukea ja mentoroida
– muodostaa yhteisiä tiimejä ja ratkoa asiakkaiden tarpeita yhdessä

jotta kaikki saavat yhdessä tukea.

Valitsimme alustan tekniseksi toteutuskumppaniksi Skillhiven (Intunex Oy). Meillä on yhteinen näkemys maailmasta, jossa työ tapahtuu yhä enemmän organisaatiorajat ylittävissä tiimeissä ja projekteissa. Samalla syntyy kasvava tarve uudenlaiselle verkostoajan yhteisöllisyydelle ja tukiverkostoille.

Jatkossa alustan kautta voimme myös myydä jäsentemme osaamista ulospäin, koota tiimejä projekteihin sekä kytkeä kumppaniyhteisöt mukaan Crazy Townin yhteisöön digitaalisesti.

Olemme lähettäneet ensimmäiset kutsut testikäyttäjille rakentamaan alustaa yhdessä. Testaamme ja muokkaamme alustaa kokemusten pohjalta, minkä jälkeen alusta avataan kaikille.

Kutsutut käyttäjät löytävät alustan osoitteesta: https://crazytown.skillhive.com/