Vaikutukset:

  • Kerättyä kaupallistusrahoitusta 7 MEUR
  • Henkilökunnan tietotaso osaamisen kaupallistamisen osalta 3,5-kertaiseksi
  • Kaupallistusten ja ideailmoitusten määrä 3-kertaiseksi
  • Positiivisempi suhtautuminen yrittäjyyteen

Ideasta ilmiöksi® -toiminnalla autoimme Jyväskylän yliopiston ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun henkilökunnan jäseniä oivaltamaan, miten he voisivat kaupallistaa omaa osaamistaan sekä tehdä yritysyhteistyötä. 

Vuosina 2008 – 2014 järjestimme sadottain eri kokoisia kohtaamismarkkinoinnin toimenpiteitä, tietoiskuja, yhteisiä työpajoja ja vertaiskeskustelun hetkiä tuhansille henkilökunnan jäsenille. Keräsimme vertaistarinoita ja roolimalleja siitä miten yhteistyötä on tehty.

Molempien korkeakoulujen tutkimuspalveluiden kanssa toteutetun yhteistyön tuloksena henkilökunnan tietotaso osaamisen kaupallistamisen osalta nousi 3,5-kertaiseksi; kaupallistusten ja ideailmoitusten määrä kohosi 3-kertaiseksi ja Jyväskylän yliopiston liiketoiminnallisemman ajattelutavan omaksuneet tutkijat menestyivät parhaimpien joukossa Tekesin kaupallistusrahoituksen hakemisessa (7 MEUR).

Merkittävin työtavan muutos oli henkilöstön positiivisempi suhtautuminen korkeakoululähtöiseen yrittäjyyteen. Halukkuus tuoda omia ideoita esiin tutkimuspalveluiden avustettavaksi nousi merkittävästi.

Ideasta ilmiöksi® -toiminnan menetelmiä voi käyttää missä tahansa korkeakoulussa, oppilaitoksessa tai organisaatiossa, kun tarkoitus on saada muutos toimintatapoihin, ajatteluun ja ihmisten ideat liikkeelle. Katso videolta Mikon esittely konseptista ja ole yhteydessä.

LISÄTIETOA:

Mikko Korpela, 0400 499 242, mikko.korpela@crazytown.fi