Pohjoismaiden suurin tekoälyn laboratorio Silo AI aloitti Jyväskylän Crazy Townilla vuoden alussa

Sandra SuomäkiBlogi, CT Jyväskylä, Yleinen

Tekoäly ei ole mitään superälykkyyttä, vaan sitä löytyy nykyään yllättävän monesta asiasta: Googlen hakukoneesta, autoista, imureista ja ruohonleikkureista. Suuri osa nykyisin sovellettavasta tekoälystä perustuu koneoppimiseen. Nämä menetelmät ja laskentateho ovat kehittyneet tasolle, jolla tekoäly voidaan tuoda osaksi laitteita. Suomessa ja Pohjoismaissa tekoälyä osataan hyödyntää laajasti – se tosin vaatii paljon kokeiluja, investointeja ja panostuksia, kertoo Silo AI:n toimitusjohtaja Peter Sarlin Ylen haastattelussa.

Yrityksen kasvu on ollut vauhdikasta. Silo AI:n liikevaihto on tuplaantunut vuosittain ja tiimi on kasvanut 200 henkeen. Heiltä löytyy vahvaa osaamista ja koulutustaso on poikkeuksellinen korkea, sillä palveluksessa on yli 100 väitellyttä tutkijaa!

Silo AI rekryää jatkuvasti, ja tälläkin hetkellä heillä on auki monia paikkoja, kuten ”AI Engineer” ja ”AI Scientist.” Katso kaikki avoimet työpaikat: https://silo.ai/careers/

Yrityksen toimipisteitä löytyy Jyväskylän lisäksi mm. Helsingistä, Turusta, Tampereelta, sekä ulkomailta mm. Tukholmasta ja Kööpenhaminasta. 


Huippuosaajista on jatkuvasti kilpailua, ja koodareita työllistetään yhä enemmän. Peter toteaa Ylen haastattelussa, että on tärkeää pitää kiinni oikeista osaajista, ja Silo AI pyrkiikin aina tarjoamaan kiinnostavaa työtä, hyvän tiimin, ja kodin, jossa parhaimmilla osaajilla on hyvä olla.

”Tulimme CT:lle, koska halusimme enemmän näkyville ja niin sanotusti ihmisten ilmoille. Toimisto mukautuu sopivasti kaikenlaisiin tarpeisiin, tässä hybridityöskentelyn ajassa.”

Markus Hartikainen, Silo AI

Tilaa uutiskirje

Lähettämällä tämän lomakkeen osoitat antavasi markkinointiluvan ja hyväksyt tietosuojaselosteemme.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Tilaa uutiskirje

Lähettämällä tämän lomakkeen osoitat antavasi markkinointiluvan ja hyväksyt tietosuojaselosteemme.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.