Päähistorioitsijan pelinavaus – juhlavuoden tarinoita osa 1

Mikko MarkkanenCT 20 vuotta, Yleinen

Kuvassa: Mikko Markkanen (CT:n yrittäjä ja perustajia), Petri Wigren (CT:n ensimmäinen yhteisömanageri 2015-2017), Mikko Korpela (CT:n konsulttiliiketoiminnan veteraani)

Crazy Town konseptina, yhtiönä ja heimona täyttää tulevana talvena 20 vuotta. Koska olen jossain määrin päivämääräfriikki ja historiaintoilija, täytyy ehkä hieman avata miksi juhlien viettäminen vie koko talven (vaikka ainahan se on hauska juhlia ja pitkään!).

Kokous, jossa ensimmäisen Crazy Townin perustamisesta päätettiin, pidettiin 28.11.2002. Tästä meni reilu kuukausi siihen, että 1.1.2003 CT avasi toiminnan ensimmäisessä kohteessa, Asemakadulla Jyväskylässä. Ja osakeyhtiö taas päätettiin perustaa sitten saman vuoden lopulla, rekisteröinti tehtiin tosin vasta niukasti 2004 puolella. Mutta joka tapauksessa, tuo 28.11.02 on meille tärkeä ”syntymäpäivä” ja sitten erilaiset päivät siitä helmikuun aluille muodostavat merkittäviä virstanpylväitä.

Ja koska CT on ”yhteisöliiketoiminnassa”, haluamme tietenkin tehdä juhlimisen niin, että se ehtii koskettamaan ja osallistamaan mahdollisimman montaa entistä, nykyistä ja ehkä tulevaakin yhteisön jäsentä. Näistä kirjoituksista pääsee tietysti nauttimaan jokainen, erilaisissa tapahtumissa toivomme näkevämme mahdollisimman monia kasvokkain ja onpa luvassa myös muutamia (kreisejä?) yllättäviäkin tapoja osallistua juhlakauden viettoon.

Näissä syksyn ja talven kirjoituksissa minä yrittäjänä ja CT:n ”päähistorioitsijana” valotan muun muassa konseptin syntyä ja alkutaivalta, konseptin keskeisiä rakennusaineita ja ideologiaa, nostan esiin keskeisiä ja hauskoja hahmoja matkan varrelta ja toivottavasti osaan myös kertoa missä olemme nyt ja minne olemme matkalla. 

Kaikkein eniten haluan näillä kirjoituksilla avata CT:n usein liioitellunkin monimutkaista toimintaa ja auttaa ymmärtämään miksi teemme asioita, niin kuin niitä teemme. Olemme koko olemassaolon ajan tasapainoilleet järkevän liiketoiminnan ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden välillä ja ehkä tämä tasapainoilu on myös se luova jännite, joka pitää kaiken käynnissä ja jonka yritän jatkossa kuvata.

Mikko Markkanen, yrittäjä


Juhlavuoden tarinoita on CT:n 20-vuotista taivaltava juhlistava sarja, jossa avaamme ideologiaamme, tarinaamme ja yhteisömme hahmoja. Pysy kuulolla, tarina jatkuu seuraavassa osiossa. Sillä aikaa, ota somekanavamme haltuun ja seuraa muita juhlavuoden meininkejä sieltä! 🎉

Tilaa uutiskirje

Lähettämällä tämän lomakkeen osoitat antavasi markkinointiluvan ja hyväksyt tietosuojaselosteemme.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.