Yhteisömanageriakatemia on Crazy Townin käytännönläheinen koulutusohjelma kaikille, jotka rakentavat työssään erilaisia yhteisöjä ja verkostoja – tai toimivat aktiivisesti niiden kautta. Jaamme ohjelmassa 20 vuoden ajalta kertyneitä kokemuksia ja oppeja. Samalla kehität omaa yhteisöäsi sekä muodostat mielenkiintoisia verkostoja muiden osallistujien kanssa.
Syksyllä 2023 käynnistämme kaksi Yhteisömanageriakatemiaa, jotka ovat järjestyksessään jo viides ja kuudes toteutus – ketterän intensiivin sekä oppimisopimusmuotoisen ohjelman.
Oletko sinäkin yhteisömanageri?
Yhteisöjen ja verkostomaisesti tuotettujen palveluiden merkitys kasvaa jatkuvasti. Yhteisöissä toimivia organisaatioita tai ihmisiä ei kuitenkaan voi johtaa perinteisin tavoin. Osallistuminen on vapaaehtoista ja vastavuoroista.
Tässä kuvaan astuvat toimintaa luotsaavat yhteisömanagerit. Heiltä vaaditaan yhteisen merkityksen ja suunnan asettamista sekä ihmisten välisen vuorovaikutuksen fasilitointia – kasvokkain ja verkossa. Taitava yhteisömanageri osaa luoda merkityksellisiä yhteyksiä, kannustaa yhteistyöhön ja edistää tiedon jakamista. Heidän asiantuntemuksensa suhteiden luomisessa, konfliktien ratkaisemisessa ja innostavien kohtaamisten järjestämisessä varmistaa yhteisön menestyksen.
Jos tunnistat oheisesta kuvauksesta itsesi – vaikkei virallinen tittelisi olisikaan ”yhteisömanageri” – olet tervetullut mukaan Yhteisömanageriakatemiaan.
Mitä ja kenelle?
Käytännöllinen ohjelma yhteisöjen rakentajille, coworking-tilojen vetureille, ekosysteemien puutarhureille, hankeverkostojen johtajille sekä erilaisille kehittäjätahoille.
Milloin ja miten?
Syksyllä 2023 tarjoamme kaksi suoritustapaa
- Yhteisömanageriakatemia VI: oppisopimuskoulutuksena 26.9.2023 – 23.5.2024, jolloin tutkintona suoritetaan liiketoiminnan ammattitutkinto, yhteistyökumppanina Hyria koulutus

Mitä hyötyä Yhteisömanageriakatemiasta on eri tahoille?
Tässä muutamia hyötyjä edellisten koulutusten osallistujien mukaan
- Coworking-operaattorit ja kiinteistöjen omistajat: Opi, kuinka voit tuottaa jäsenille lisäarvoa yhteisön voimin. Luo yhteisöllisen toiminnan kautta vetovoimaa ja pysyvyyttä. Rakenna uutta ansaintaa perinteisten tilapalveluiden rinnalle.
- Yritykset: Osaamisen jakaminen ja ihmisten välinen yhteistyö sekä vuorovaikutus ovat avaintekijöitä menestyvän työympäristön luomisessa. Yhteisöllisyys, kiinnostavat sisällöt ja merkitykselliset kontaktit houkuttelevat etätyöntekijät toimistolle ja vahvistavat työhyvinvointia.
- Järjestöt: Vahvista vaikuttavuutta ja tarjoa erilaisia osallistumisen tasoja jäsenille ja aktiiveille. Luo uusia kumppanuuksia.
- Korkeakoulut: Yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta ja yritysyhteistyöstä kiinnostuneet korkeakoulut hyötyvät toiminnasta, joka inspiroi, mahdollistaa ja voimaannuttaa tutkijoita sekä opiskelijoita. Yhteisölähtöisten ympäristöjen avulla voit tehokkaasti edistää ruohonjuuritason muutosta sekä tuoda myös yritykset osaksi kampusten arkea.
- Aluekehittäjät ja elinvoimatoimijat: Opi luomaan yhteistä suuntaa ja merkityksellisiä kohtaamisia eri taustoista tulevien ihmisten välille.
Lue lisää ja hae mukaan
Yhteisömanageriakatemia V -intensiivi 21.9. – 8.12.2023
Hinta 2500 € + alv.
Yhteisömanageriakatemia VI oppisopimus 26.9.2023 – 23.5.2024
Oppisopimuskoulutus. Perimme osallistujilta 350 € + alv opiskelijamaksun. Hae mukaan 19.9. mennessä.
Lisätietoa – kysy lisää, niin autamme
Kati Fager: kati.fager@crazytown.fi, +358 103 417 052
Carolin Otsing: carolin.otsing@crazytown.fi, +358 103 417 066
Mikä Crazy Town?
Crazy Town Oy on rakentanut yritysten ja asiantuntijoiden yhteisöjä 20 vuoden ajan. Olemme huomanneet, että ”yhteisömanagerin” roolin on avainasemassa onnistumisen kannalta. Yhteisömanageriakatemialla haluamme jakaa kertyneet opit, mutta myös samalla nostaa verkostoissa toimivien ihmisten arvostusta.